Vanha Porvoo ja Porvoon linnamäki
Porvoo on yksi Suomen kuudesta keskiajalla perustetusta kaupungista. Vanhassa Porvoossa on hyvin säilynyt keskiaikainen asemakaava, katuverkosto ja tonttirakenne. Aluetta leimaavat kapeiden kadunvarsien tiiviisti rakennetut pihapiirit, joiden rakennuskanta on pääosin 1700-luvulta. Vanha Porvoo jokimaisemineen ja linnamäkineen on osa suomalaista kansallismaisemaa. Porvoon keskiaikaisperäinen kaupunki on rakentunut Porvoonjoen varteen Linnamäelle rakennetun puolustuslinnan eteläpuolelle. Asemakaavaa leimaa neljä joen suuntaista katua ja jyrkkää rinnettä alas laskeutuvat sivukadut. Suuri Rantatie Turusta Viipuriin kulki kaupungin läpi, ohi Kirkkotorin. Tonttirakenne on epäsäännöllinen ja tontit on rakennettu hyvin tiiviisti. Rakennuskanta on keskiaikaista kirkkoa lukuun ottamatta pääosin vuosien 1760 ja 1820 välisenä aikana rakennettua. Jokirannassa on kahdellatoista tontilla tiivis makasiinirivistö, joka muodostaa jalustan historialliselle kaupungille. Julkiset rakennukset, kirkko, tuomiokapituli (ent. lukio), pappila ja raatihuone ovat kukin huomattavia maamerkkejä, Vanhan Porvoon tärkeitä tunnuksia. Keskiaikaiseen, 1400-luvulla nykyhahmonsa saaneeseen tuomiokirkkoon liittyy rakennushistorialtaan monijaksoinen kellotorni. Kirkkopihassa on myös 1739-1747 rakennettu puinen pikkukirkko, joka on aiemmin ollut suomenkielisen seurakunnan käytössä. Tuomiokapitulin talo on rakennettu arkkitehti Samuel Bernerin suunitelmien mukaan 1756-1758. Vastaavaa, joskin yksinkertaisempaa barokkiklassismia edustavat myös rakennusmestari Gotthard Flensborgin raatihuone (1763-1764) ja kuusi yksityistaloa. Muu rakennuskanta on historiallisen kaupungin tyypilliseen tapaan kauppiasporvariston, käsityöläisten, virkamiesten ja työväestön tarpeidensa mukaan pystyttämiä. Varakkaimpien omistajien tontit ovat rantakortteleissa ja kirkon ympärillä, tonttien ja rakennusten koko pienenee kaupungin laitoja kohden. Asemakaava katuverkostoineen, Raatihuoneen- ja Kirkkotoreineen sekä tonttirakenteineen on keskiaikaista juurta. Lukuisten tulipalojen jälkeen on aina pyritty jossain määrin suoristamaan ja leventämään katuja, mutta perusrakenne on keskiaikainen. Eteläisin kolmannes 1800-luvun alkuun kasvaneesta Vanhasta Porvoosta on jäänyt empirevaiheen regleerauksen alle. Puurakennuskanta on muutamia kaupunginosan pohjoislaidan taloja lukuun ottamatta rakennettu puolen vuosisadan aikana 1760 palon jälkeen. Paloa edeltää muutamia kellareita. Tonteilla on yksi- tai kaksikerroksisen asuinrakennuksen ohella omistajan varallisuudesta ja elinkeinosta riippuen ulkorakennuksia, esim. leivintupia, makasiineja ja aittoja tai karjasuojia, jotka kuvastavat rakennusvaiheen puoliagraarista talousmuotoa. Aidattujen tonttien katusivulla on portti. Kadut ja kauppakartanoiden pihat on kivetty mukulakivillä. Arkkitehtuuria leimaavat kustavilaiset ja klassismin peruspiirteet, mutta kaksisataavuotinen intensiivinen käyttö on tuonut muutoksia sekä ulkoasuun että sisätiloihin. 1700-luvun mansardikatot ovat pääosin hävinneet rakennusjärjestysmääräysten vuoksi. 1760-palon jälkeen suosittiin paloturvallisuus- ja edustavuussyistä kivitaloja: Porvooseen nousikin kuusi yksityistä kaksikerroksista kivitaloa. 1900-luvulla on kaupunginosaan pystytetty parisenkymmentä uudisrakennusta pyrkien sovittamaan ne mahdollisimman hyvin historialliseen kaupunkimiljööseen, jota on tietoisesti vaalittu 1900-luvun alusta lähtien. Porvoon Linnamäen keskiaikainen linnanpaikka sijaitsee Porvoon keskiaikaisen kaupungin luoteispuolella, Porvoonjoen itärannalla. Linnan lisäksi muinaisjäännöskokonaisuuteen kuuluvat varhaiseen rautakauteen ajoittuva Pikkulinnamäen kalmisto ja historiallisella ajalla käytössä ollut Maarinlahden muodostama luonnonsatama. Iso- ja Pikkulinnamäki ovat mäntyvaltaisia sorakumpareita. Porvoon Linnamäen alue on ollut vuosisatojen ajan suosittu nähtävyys- ja käyntikohde. Linnamäen näkyvät rakennejäänteet ovat keskiajalta, jolloin mäki varustettiin vallein ja todennäköisesti puusta tehdyn paalutuksin. Vallit kuivahautoineen ovat edelleen helposti havaittavissa.
